keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Penang tour ja Langkawi


Nyt ei ole tullut kirjoiteltua taas pitkään aikaan, voi voi. Yritän nyt vaivalloisesti muistella mitä kaikkea oikein tapahtuikaan viime päivinä ja mieleen tulee vaan Penang tour ja Langkawin reissu. Aloitetaan vaikka siitä ensimmäisestä.
Penang tour oli ihan kiva, mutta ei niin kiva kuin ajattelin sen olevan. Kokoonnuttiin bussille ja lähdettiin kohti aamupalaa intialaiseen ravintolaan. Aamupala oli mitä loistavin ja sain ensimmäisen kosketuksen Roti Pisang -nimiseen ruokaan. Tämä taivaallisen makuinen ruoka on siis eräänlainen ohuen ohut lettu, jonka sisälle on paistettu banaanin paloja (pisang =banaani). Lisäksi join mango lassia, joka on mangosta tehty smoothien tyylinen tosi hyvä juoma. Näitä olenkin syönyt sen jälkeen melkein aina kun on vaan voinut, niin hyvää ja halpaa se on. Muutenkin olen viime aikoina harrastanut intialaista ruokaa ja vasta nyt ymmärrän miksi sitä kehutaan niin paljon :) Täytyy kyllä myöntää, että olen uskaltanut maistella aika paljon uusia ruokia enkä ota enää pelkkää sweet and sour kanaa ja riisiä.
Puoliksi syöty Roti Pisang ja mangolassi 

No joo, mutta Penang touriin taas. Eli aamupalan jälkeen lähdimme museoon, jossa sai kierrellä mielestäni aivan liian vähän aikaa, sillä itse tykkään katsella (lue tuijotella) ja lukea kylttejä melko kauan. Museon jälkeen menimme Fort Cornwallisiin, joka on brittiläisten ensimmäinen linnoitus Penangilla ja sikäli mielenkiintoinen paikka vanhoine tykkeineen ja bunkkereineen. Sanotaankos, että oli kiva paikka ja tykeillä ja linnoituksilla hyppely oli hauskaa. (varsinkin kun kukaan ei tullut sanomaan, että alas sieltä.. ei täällä malesiassa niin välitetä…)

Tykkien päällä oli hauskaa hyppiä
Seuraavaksi menimme Butterfly farmille, josta olin melko innoissani. Ja oli kyllä hyvä paikka, tykkäsin. Perhoset oli aika huikeen näköisiä ja kokoisia ja pääsin jopa todistamaan yhden kuoriutumista. Oli kyllä melko vaivalloisen näköistä. Muutenkin butterflylla oli tosi paljon nähtävää, kuten liskoja, käärmeitä (hyi yök), suuria hämähäkkejä, skorpioneja, kaloja ja kasveja. En kaikesta jaksa edes kertoa.
Iso

Läski

Outo
  
Odotin todella paljon, että saavumme Batu Ferringhin rannalle, mutta pettymyksekseni silloin alkoi sataa oikein kunnolla. Menimme sitten syömään aika mukavanoloiseen raflaan, jossa sain ehkä inasen liian tulista ruokaa. Loppuillasta kokoonnuttiinkin vaihtareiden kanssa viettämään iltaa.
No ennen langkawin reissua ei tapahtunut mitään, vaikka tapahtui kaikkea. Ainakin luennot alkoi ja vaikuttaa tosi leppoisalta. Yhden kurssin vetäjä ei ole pitänyt kunnolla luentoja kahteen viikkoon ja luentoja oli vain kahden viikon verran, että laskekaa siitä. Lisäksi se ei ole kovin innostunut kurssin suhteen juuri mistään näin muutenkaan. Toinen luennoitsija on tosi mukava ja kertoi meille heti alkuun, että haluaa meidän reissailevan mahdollisimman paljon, sillä se on paras tapa tutustua Kaakkois-Aasiaan. Lisäksi sitä ei haittaa, jos luennoille ei ilmesty, kunhan läpäisee tentin.  Se on itse matkustellut vaikka missä: jenkeissä, aasiassa, euroopassa, australiassa. Kolmas luennoitsija on kylläkin hyvin virkaintoinen ja kertoi heti, että kokeita tulee olemaan viisi: kaksi välikoetta, kaksi nettikoetta ja loppukoe. Toivottavasti kurssi on muuten vaan helppo. Toistaiseksi vaikuttaa kyllä helpolta.
Mutta nyt!! Kerron matkastani Langkawille! Eli lähdimme neljän hengen porukalla Langkawille viime torstaina ja onneksi lähdimme, sillä se oli mitä hienoin päivä. Kävimme kahden tunnin veneretkellä Kilim vesiluontopuistossa. Kävimme silloin lepakkoluolassa, krokotiililuolassa (jossa siis ei ollut krokotiilejä!!! Ne on kuulemma tapettu, koska oli liian vaarallisia.. olisivat toki voineet olla mainostamatta krokotiililuolana), kotkien alueella, avomerellä, vesiluolassa, mangrove-suolla (?) ja jossakin muualla. Oli tosi hieno reissu kyllä. Jos joskus menette Langkawille niin suosittelen.
Apinoita, ihania :)


Langkawin kotkat ruokkiksella

Hyppy ja loikka

Motellin parvekkeelta

Auringonlasku, ihan hieno :)

Langkawi oli kyllä hieno paikka, mutta yksi asia jäi puuttumaan: siellä ei ollut kirkkaan turkoosia vettä!!! ÄÄh!! Eli siis ei sinne enää.. Mutta iltaisin oli tosi hienoa istua rannalla, siemailla koktaileja ja jutella muiden ihmisten kanssa. Löysimme aivan ihanan rantabaarin Babylonin, jossa oli ihanaa musiikkia (juuri sellaista paratiisimaista), aivan erinomaisia koktaileja ja tosi tosi kaunista. Kun ensimmäisen kerran mentiin sinne, tuijotin paikkaa silmät pyöreinä ja totesin, että tänne olen aina halunnut. Eli suosittelen myös Babylonia. Babylonissa ainoa ongelmani oli se, että hiekka oli niin hienoa ja ilmavaa, että sitä joutui kaikkialle. Löysin sitä melko paljon laukustani ja kurkkupastillirasiasta, vaikka laukkuani pidin kokoajan (melkein) kiinni. (No on mullakin ongelmat: vesi ei turkoosia ja hiekka kulkeutuu laukkuun, naurettavaa :) ) Ja edelleen totean, että onneksi saavuin Langkawille jo torstaina sillä sunnuntaina alkoivat sateet, jotka välillä alkoivat ja yhtäkkiä loppuivat ja maanantaina sama jatkui.
Kokonaisarvio Langkawista on hyvä, sillä saarella on tosi paljon tekemistä ja nähtävää. Mikäli kuitenkin kaipaatte rantaparatiisia kirkkaine vesineen, niin sinne ei kannata mennä. Kokonaisuudessaan olen tosi iloinen, että kävin, jee :) 

perjantai 15. helmikuuta 2013

Tervetuloa USM:lle

Hei ekana on pakko kertoa bongaamastani kyltistä. Tällainen kyltti löytyi rakennuksen seinästä, jossa meillä on orientaatio-ohjelmaa:
Ihan heti en tuohon ohjelmaan liity..

No joo, muutahan tässä ei sitten tapahtunutkaan, kerta orientaatio vie liikaa aikaa. Jotenkin tää malesialaisuus on niin junnaavaa ja kaikkea täytyy oottaa. Olen ollut kokoajan ajoissa kaikissa tapahtumissa ja tänään lupasin itselleni, että tästä lähtien oon myöhässä aina vähintään puoli tuntia niin ehkä sitten minun ei tartte odottaa tuntia, että ohjelma alkaa. Nyt kahden päivän orientaatio olisi voitu supistaa ihan hyvin puoleen päivään, jos turhaa odottelua ei olisi.Nytkin Penang-tourille pitää tulla lähtöpaikalle 8:30, ja pyydetäänkin saapumaan ajoissa, jotta bussi pääsee lähtemään 9:00.. Siis mitäh..? Jotenkin minun mielestäni sen kuuluu olla niin, että kaikki saapuu ajoissa 8:30, jotta bussi lähtee vihon viimistään 8:40 ellei samantien. Kaikkea ollaan odoteltu jatkuvasti vähintään puoli tuntia ellei enemmän. Ollaan jo vähän kuittailtukin siitä vetäjille.
Toinen hauska sattunut oli tänään ravintolassa. Se oli ihan hieno ravintola, jossa oli ihan tarjoilijat ja hienot kalusteet. Eilen syötiin tässä samassa paikassa jälkiruokaa ja tilaamani mansikkapirtelö oli tosi hyvää. Tänään päätin ottaa mustikkapirtelön, mikä osoittautui aika hankalaksi. Sain mustikkapirtelön, joka oli ihan törkeän makeaa. Siis niin makeaa, että sitä ei olis kyllä makeanhimoisinkaan voinut juoda. Sanoin siitä tarjoilijalle ja hän kysyi, että voiko tehdä asialle jotakin. Niinpä, ihan muuten vaan tässä kerron, voit kiitos. Vastasin sille ystävällisesti, että on liian makeaa, että jotain ihan tosi voisi piirtelölle tehdä. No, hetken päästä se toi mulle piirtelön, jossa oli varmaan puolet vettä. Epäilen, että se on sama piirtelö, mutta vettä vaan lisäsivät siihen. Noh, itse en kehdannut ainakaan heti valittaa, mutta yksi vaihtari valitti mun puolesta ja tarjoilija hymyn kera vei toisenkin piirtelön pois. Taas hetken päästä se toi kolmannen ja odotti vieressä, että maistan sitä ja kerron tuomioni. Tuntui, että mulle tuli kauheet paineet tykätä siitä ja lopulta sanoin, että maku on nyt kunnossa (niinkuin se olikin), mutta muuten on lämmintä.. Harmi vaan, tarjoilijaa ei enää piirtelön lämpö niin haitannut. Mielestäni piirtelön pitäisi olla edes vähän viileä, mutta tuo oli sellaista, kuin olisi seissyt lämmössä puoli tuntia.. Noh. Join sitten sen kuitenkin melkein loppuun.
Tässä muutama kuva kadulta, jossa on myös jalkakäytävät ja jota kävellään todella usein.
Aika rupusen näköistä.. Luonnossa näyttää paljon paremmalta.

Oli raikas (malesian mittapuun mukaan) ja pilvinen päivä

Nyt muuten ekaa kertaa paloin ja ihoni hieman punertaa. Näin sitä käy, kun pelaa vesipalloo altaalla, ei tunne kuumuutta ja aurinkorasva huuhtoutuu pois. Lisäksi unohdin levittää rasvaa kun lähdettiin takaisin koululle iltapäivällä. Silloinkin aurinko porottaa korkealta taivaalta. Onneksi paloin vaan hyvin vähän :D
Ai niin, harrastin myös lintubongausta:
Bongaa lintu :)

Mutta lisää ens kerralla :) Sitten joskus!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Gangnam styliset kiinalaiset uudet vuodet


Nyt on kiinalaiset uudet vuodet juhlittu ja on aika palata arkeen. Arkeen? Ei tässä mitään arkea ole, kaikki on niin erilaista kuin Suomessa ja arki ei ole lähellekään samanlaista. No mutta kuitenkin, vietin uutta vuotta vaihtariporukan kanssa ensin E-parkissa ja sitten siirryimme Georgetowniin. Georgetownissa menimme Slippery Siñorita –nimiseen klubiin, koska kuulimme, että se on Georgetownin paras. Taksikuskimme sanoi, että klubi ei ole niin hyvä, mutta siitäkin huolimatta halusimme sinne, kerta heitimme paikan nimestä niin paljon läppää. Ennen Slipperyä istuimme hetken terassilla ja arvatkaa mitä?? Joimme olutta!! KYLLÄ, minäkin!! Kaikki, jotka mut vähänkin tuntee tietää, etten ikinä juo olutta, en vaan juo. Nyt kuitenkin tein poikkeuksen Malesialaiselle Tiger-olueelle ja se oli ihan jees.  Osottautui ihan juotavaksi. Ai niin, tykkäsimme kyllä Slipperystäkin vaikka musa oli niin kovalla, että kommunikointi oli hankalaa myös huutamalla.
Slippery Señorita-klubin ympäristö :) Siellä on muuten keskiviikkoisin ladies night ja juomat ovat naisille ilmaisia aina keskiyöhön !

Seuraavana päivänä oltiin altaalla ja käytiin Queensbaylla syömässä ja kävelemässä kojujen läpi eli mitään kovin kiintoisaa ei tapahtunut.
Queens Bayn aulassa. Taustalla suuri (koko aulan kokoinen) uuden vuoden koristepömpeli.

Piña Coladaa ostarin jälkeen

Taas eilen mentiin Uuden Vuoden konsertille, jossa oli paljon kiinalaisia esiintyjiä (tanssi ja laulu) ja pääesiintyjänä oli (vissiin korealainen) Psy. Konsertista jäi hyvä mieli, vaikka jouduimme seisoskelemaan auringon paahteessa muutaman tunnin ja kun emme enää jaksaneet seistä auringossa, lähdimme kauemmas etsimään varjoa. Olimmekin varjossa reilun tunnin ja satuimme olemaan todella kaukana lavalta, kun Psy tuli esiintymään. Onneksi joka puolella oli isoja näyttöjä ja seurattiin Psyn esiintymistä näytöltä ja kuultiin kyllä musan kuin olisimme ihan vieressä. Uskomatonta kuin ihminen saa niin suuren suosion yhdellä ainoalla biisillä :) Tungos oli aivan valtava ja siirtyminen paikasta toiseen oli ihan huikeen hidasta.
Tanssiesitys.. Siellä oli tosi paljon esiintyjiä ja monipuolisiakin esityksiä. Tässä on yksi perinteinen kiinalainen tanssiesitys.

Konsertilla oli myös Penangin pääministeri ja tuntui siltä, että se oli joku stara siellä. Joka puolella jaettiin ”I love Prime Minister” –kylttejä ja hänen saapumisensa konserttiin oli melko näyttävää. Hän ilmeisesti teki kaupungilla jonkun kierroksen ja koko kierroksen reitti oli koristeltu Malesian lipuin kahden metrein välein.  No se siitä.
Minäkin päätin rakastaa pääministeria kun sain ton kyltin :)

Nämä pari päivää olivat hankalia syömisen kannalta, sillä kiinalaiset paikat olivat kiinni ja jouduimme turvautumaan KFC:hen, Pizza Hutiin ja mäkkäriin. Ne ovat kalliimpia kuin paikalliset ja usein myös huonompia. Noh, onneksi BaliBali oli eilen taas auki, vaikka kiinalaiset kojut olivatkin kiinni. Söin melko hyvää ruokaa thaimaalaisesta. Yllättävä kyllä, nuudeli ja riisi maistuvat vieläkin :)
Yksi huono uutinen on se, että olen nyt hieman kipeä, mutta onneksi jo tervehtymässä. Näin siis osoittautui se, että bussit todellakin ovat kylmiä ja ulkona hikoilun jälkeen täytyy olla varovainen mennessä bussiin tai sisätiloihin. En tiedä mistä tämän nyt sain, siitä kun olin märkä sateen jälkeen vai hikoilun jälkeen. Kuitenkin kurkku on kipeä ja nuhaa on. Kuumettakin oli. Onneksi olen silti pystynyt menemään kaikkialle minne halusin ja flunssa ei ole minua hidastanut. Todennäköisesti paranen ennen koulujen alkua :D Nyt on orientaatioviikko vasta alkanut ja sen jaksaa oikein hyvin.
Syön kaikkea tollasta aina aamupalaksi ja iltapalaksi, että saan todennäköisesti ihan tarpeeks vitamiineja. Melonit on muuten täällä ihan mahtavia!! Ruisleipää kaipaan kyllä aika paljon..


No mutta lisää ens kerralla. Ai niin cashew-pähkinät on hyviä ja syön myös niitä aika paljon.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Apinoimassa apinarannalla


Nyt ei tullut kirjoitettua moneen päivään, mutta en pyydä anteeksi, koska en missään vaiheessa luvannutkaan kirjoittaa kovin usein. Oikeastaan en kirjoittanut siksi, koska tekemistä on ollut paljon ja koska omassa kämpässä ei ole vieläkään nettiä. Tässä välissä on tapahtunut paljon kaikkea ja päivät ovat menneet tosi nopeasti. Liikun nyt tosi kivassa kahdeksan hengen porukassa, jossa kaikki suomalaisia. Kaiken lisäksi melkein kaikki (seitsemän) ovat tamperelaisia!!   Maailma on pieni, toivottavasti tutustun vielä muunmaalaisiinkin. Varmasti tutustun.
Joka tapauksessa, päivät ovat menneet tosi mukavasti, on istuttu yhdessä iltaa ja käyty uimassa altaalla. Yllätyksekseni melkein kaikki vaihtarit, joihin olen tutustunut asuu E-Parkissa, vaikka olin ihan varma, että kaikki muut majottuu Sunnyvilleen ja joudun kävelemään aina sinne. Näin siis hyvä :)
Toissapäivänä kävimme pienellä viiden hengen porukalla Penangin National Parkissa. Ajoimme sinne bussilla noin kolme tuntia ja lopulta kun pääsimme sinne alkoi ihan hullu sade! Halusimme kävellä Monkey Beachille, jonne oli 3-4 km matka ”metsäpolkua”. Sinne siis kävelimme sateestä huolimatta ja oltiin ihan läpimärkiä. Onneksi reppuni piti melko hyvin kosteutta ja otin mukaan minigrip pusseja, joihin laitoin kännykän, kameran ja rahat. Ihan varmuuden vuoksi. Se tässä Malesian ilmastossa on ihanaa, että vaikka sataa tai on yö niin ikinä ei tartte huolehtia siitä, että tulee kylmä. Ikinä ei tartte ottaa mukaan pitkähihaista vaan topilla pärjää mainiosti. Onneksi muuten puin retkelle urheiluvaatteet niin ne kuivui tosi nopeasti, sillä sade lakkasi jo ennen kuin pääsimme apinarannalle ja apinarannalla olikin jo hyvä aurinko. :) Takaisinpäin mentiin pienehköllä paatilla kansallispuiston porteille, sillä ketään ei huvittanut mennä märkää metsäpolkua pitkin, joissa täytyi varoa liukkaita kiviä ja juuria. Lisäksi reitti ei ollut muutenkaan kovin helppokulkuinen.
Apinarannalla

Matkalla apinarannalle.. Vähän sateista

Toi keinu oli kiva

Häiritsin tota kaveria hetken aikaa

Tollasella paatilla lähdettiin takaisin porteille.

Oli siellä niitä apinoitakin aika paljon, aika vihainen toi yksilö.  Sihisi meille ja yritti ajaa pois.
Pari sanaa voisin kirjoittaa Penangin ruuhkista. Niitä on.. On erittäin paljon. Ruuhkat alkaa jo kolmen aikoihin ja loppuvat vasta iltakahdeksalta tai yhdeksältä. Ne on ihan mielettömän rasittavia, sillä kaupunkiin mentäessä kahdeksan kilometrin matkaan menee joskus jopa 1,5 tuntia!! Ajatelkaa!!! Onneksi bussit on tosi hyvin ilmastoituja ja usein olen päässyt myös istumaan. Muutenkin tää Malesialainen liikenne kaipaa pientä ehostusta, nimittäin jalkakäytävistä saa vaan unelmoida, sillä ne on joko surkeita tai niitä ei ole, vaan pitää kävellä olemattomalla ”pientareella”. Ei ole myöskään kovin paljoa tienylityspaikkoja vaan tiet pitää vaan ylittää näin katsomalla sopivaa hetkeä. Kämpän ja koulun välissä on yksi erittäin vilkas moottoritieristeys, joka täytyy ylittää ja alkuun se oli tosi pelottavaa, mutta nyt siihen on jo tottunut. Nyt osaa jo katsoa, milloin on turvallista ylittää seuraamalla autoilijoiden valoja ja onneksi sen voi ylittää kolmessa osassa. Hauskaa oli myös kun kerran jäimme ihan alussa M:n kanssa väärällä pysäkillä pois ja jouduimme juoksemaan monta kertaa motarin yli kun reunat aina haarautui siltarampeiksi. Lopulta tyydyimme kävelemään ihan keskellä motaria, siinä kaistaleella, joka erottaa kaistat. Siinä kasvoi myös puita ja kävely oli välillä hieman kyseenalaista. Tunareita kun oltiin :) No eipä siinä mitään, turvallisesti päästiin perille!!

p.s. Mansikkafanta maistuu hieman muumilimpparille. Ai niin, aloitan kiinalaisen uuden vuoden vieton NYT!

tiistai 5. helmikuuta 2013

No mut ehkä täällä… asiat tehdään eri tavalla


Eilen en jaksanut kirjoittaa mitään sillä olisitte saaneet lukea vaan pelkkää vinetystä. Eilen nimittäin piti olla rento ja rauhallinen koti-allas –päivä, ainoastaan yksi asia oli hoidettava, nimittäin pankkitilin avaaminen. No lähdimme USM:n kampuksen pankkiin hyvissä ajoin, jotta ehditään varmasti hoitaa asia ja sen jälkeen piti mennä syömään BaliBalille. Tämä ei nyt mennytkään ihan niin kuin elokuvissa, vaan kampuksella jouduttiin etsimään pankkia pitkän tovin, sillä kampus on niin valtava. Kysyttiin apua ja kaikilta ei sitä saatu, kunnes tosi hyvää englantia puhuva nainen ohjasi meidät oikeaan paikkaan. Oikeastaan olimme jo hyvin lähellä siinä vaiheessa. Tämä tapahtui keskipäivällä ja voitte kuvitella kuin siinä helteessä virtas hiki. Noh, pankissa olikin meille seuraava yllätys, sillä emme saaneetkaan avata vielä pankkitiliä, sillä meillä ei ole viisumia eikä opiskelutodistusta. Menimme hakemaan opiskelutodistusta KV-toimistosta tien toiselta puolelta (onneksi lähellä), jota emme sitten saaneetkaan. Sitä kun ei saa ennen opiskelukauden alkua, voi v****.. Noh kävimme uudestaan pankissa itkemässä surkeaa kohtaloa, mutta sepä ei ketään liikuttanut. Pois kävellessä sain rakkoja jalkoihin, sillä laitoin uudet kengät. Onneksi kiskalta sai laastareita. Päätimme mennä Queen’s bay -ostarilla sijaitsevaan pankkiin. Muuten hyvä, mutta jouduimme odottamaan vuoroamme 1,5 h ja vastaukseksi saimme ihan saman vastauksen. Ääh.  Päätimme hieman shoppailla, vaikka jalat huusi halleluujaa. Lisäksi hemmottelin itseäni aivan ihanalla smothiella :) Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan loppuneet tähän, sillä ulkona alkoi mysky ja emme päässeet pois ostarista vielä hetkeen. Kun viihdoin pääsimme lähtemään ja saavuomme bussipysäkille niin jouduimme odottamaan bussia KAKSI tunti Siis ihan oikeasti voitte kuvitella kuin kiehumispisteessä olimme ja kellokin oli jo paikallista aikaa 22:00. Eniten ärsytti se, että kun kysyimme kuskilta, että pääseekö tällä meidän kämpille niin sen mielestä ei.. eipä.. se oli juuri meidän bussi ja odotimme sitä vaan joku 15 min.. Seuraava tulikin parin tunnin päästä. Kiitos.. Ei kuskin reittiään tartte tietää ei.
No mutta tänään olikin mukavampi päivä. Olin altaalla ja hieman rusketuin, sitten yksi vaihtari pyysi meidät mukaan keskustaan syömään ja hänen mukanaan oli toinen vaihtari veljensä kanssa. Kaupungilla oltiin syömässä ja kierreltiin basaaria ja käytiin kaupungin rannalla. Kohta tutustutaan vielä yhteen vaihtariin ja vietetään yhdessä iltaa.
Jee :)

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Dry tomato mee ja mansikkafanta


Tänään käytiin M:n kanssa Tescossa ostamassa muutamia ruokatarvikkeita ja matkalla pysähdyttiin lounastelemaan paikalliseen BaliBali ruokakojukeskittymään. BaliBali oli erittäin positiivinen yllätys, sillä dry tomato mee (jotain nuudelia) oli tosi hyvää. Lisäksi ostin tuorepuristettua ananasmehua, nam. :) Koko ruokailu maksoi 1.5 euroo. Lopuksi otimme vielä tuorepuristetut appelsiinimehut matkalle. Ruokakojujen takeaway onkin melko mielenkiintoisen näköinen, nimittäin ne laittaa muovipussiin jäitä ja mehun, tunkee siihen pillin ja sitoo pussin kiinni. Hetken aikaa naurettiin, että ihan tällaista takeawayta ei odotettu saavamme :) No eipä se maku siinä miksikään muuttunut! Mausta muuten sen verran, että ostin Tescosta mansikkafantaa! Niin, en vielä maistanut, mutta tekis kyllä mieli.
TAKEAWAY !!
Se on täällä Malesiassa ihailtavaa, että polttavia ihmisiä on tosi tosi vähän eikä tartte sietää kenenkään tupruttelua. Lisäksi nähtiin tänään tupakka-askeja myynnissä ja ne oli aivan kaarmivan näköisiä. Askeissa oli ihan hirveitä kuvia erilaisista tupakan aiheuttamista haitoista: vammautuneita sikiöitä, ihosyöpää ymym. Hyi, voisi kyllä suomessakin myydä sellaisia niin kattoo kuinka paljon tupakkaa sitten poltettaisiin. Alkoholikin täällä on todella kallista, perusviini maksaa noin 20 e. Eipä varmaan tuu kauheesti juotua.
Ja iloisimpiin tapahtumiin! Olen jo saanut ensimmäiset rusketusrajat. Ne on aika säälittävät vielä, mutta toisaalta olin altaalla melko vähän aikaa. Siihen nähden ihan ok! Lisäksi minulla oli 30:stä aurinkorasvaa. Se ärsyttää ihan suunnattomasti, että täällä altaalla ei ole aurinkotuoleja! Siis aivan kamalaa! Eikä kaupasta löydetty uimapatjoja, että voisi loikoilla veden päällä. Onneksi mennään lähipäivinä Kuala Lumpuriin ja yritetään löytää sieltä. Siihen asti täytyy pärjätä ja loikoilla nurtsilla. Vaikka meidän allas ja Sunnyvillen allas ovat tosi kivoja, niin silti odotan todella innolla lähtöä jollekin paratiisisaarelle.
E-Parkin uima-allas.. Se uimapatja on pakko saada!!! Kuvitelkaa mut tonne uimapatjalle, ahh :)
Altaalla ei muuten yleensä ole muita kuin minä ja M, sillä muita vaihtareita E-parkissa ei vielä juurikaan ole ja paikallisethan ei käy uimassa tai ota aurinkoa. Päinvastoin paikalliset välttää aurinkoa viimeiseen asti ja käyttää reilusti aurinkorasvoja ja vaalentavia voiteita. Kaupungilla kuulemma näkee naisia aurinkovarjojen kanssa, täytyykin tsekkailla kun mennään kiertelemään sinne. Niillä on tää vaaleuden kauneusihanne ja kaikki haluaa olla vaaleaihoisia ja useimmilla kiinalaisilla on hieman vaalennetut hiukset.. sellaiset punertavat.
Aika täällä menee todella nopeasti, joten nauttikaa nyt kun vielä jaksan kirjoitella näitä. Omaa kultaista kyllä kaipaan tänne ja lohduttaudun sillä, että aika menee nopeasti ja pian se on jo täällä!
Näkymä parvekkeelta aamulla

E-Parkin pihaa ja taustalla Penang-bridge

Meidän olkkari. On vähän pimeä kuva, on siellä oikeasti valoisaa :)

Oli altaan reunalla!! Kiva jos päähän tippuis tollainen korkealta palmulta, täytyy varoa..

Näkymä parvekkeelta yöllä
Meidän kämppä osoittautuikin tosi hyväksi, kerta sinne ei paista aurinko ja siellä on aina viileämpi kuin ulkona ja aamullakin voi nukkua pitkään kerta kämpässä on hyvä nukkua. Kämpissä joihin paistaa aurinko ei voi kunnolla nukkua aamulla, sillä tulee kuulemma tuskahiki kun aurinko nousee, eli aikaisin. Ja hyvin oon saanut aamulla unta huolimatta äänekkäistä rukous-kutsuista ja moottoritiestä.
Jee kivaa, uutta tekstiä taas joskus :) Voi olla, että jo huomenna. Aiankin ilmoitan sitten, että miltä mansikkafanta maistuu!

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kiireitä, säätöä ja kulttuurishokki


Nyt ekalla kerralla tulee paljon tekstiä, kerta kaikki on niin uutta ja ihmeellista ja on pakko vuodattaa !
Penangille saapuminen sujui täysin mutkitta, sillä mikään kolmesta lentokoneesta ei saapunut myöhässä, löydettiin kaikki aina oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan. Jopa matkalaukut saapuivat perille, vaikka koneiden vaihtoajat olivatkin lyhyitä. Valitettavasti M:n rinkkaolkain hajosi hieman, mutta onneksi sen pystyi korjaamaan ja rinkkaa voi käyttää. Omani tai oikeastaan Markon rinkka selvisi lentomatkasta kunnialla :)
Saavuttuamme taksilla Sunnyvilleen, jouduttiin odottamaan asuntovälittäjäämme W:tä reilun tunnin. Olimme arvioineet ajankäyttömme hieman väärin ja sovittiin tapaaminen liian myöhään. Istuimme kumpikin 20 kiloisten rinkan ja pienemmän repun kanssa Sunnyvillen varjoisalla penkillä ja ihmeteltiin ympäristöä. Eihän siinä nyt muuten mitään, mutta Suomen talven jälkeen 35 asteen lämpö varjossa, palmut ja etniset ihmiset olivat ihan katselemisen arvoisia. Eli ekana päivänä me tuijoteltiin niitä yhtä paljon kuin ne meitä.. tai no kyllä minä ainakin tuijotan niitä vieläkin, sen verran suuri kirjo erinäköisiä heppuja. Saattoi ne katsoa meitä vähän siksikin, että istuttiin varjossa ja leviteltiin tujua aurinkorasvaa palamisen pelossa :)  Ei olis varmaan tarvinnut kerta ei tässä nyt auringossakaan ihan sekunneissa pala.. Lopulta kun W saapui ja menimme katsomaan kämppää niin ensimmäinen reaktioni oli kauhistunut. W oli varannut sanojensa mukaisesti ”nice apartmentin”, mutta kämppä olikin täys fiasko. Olimme niin pettyneitä, että päätimme kitistä ja pyytää parempaa. Parempaa ei hänen sanojensa mukaan ollut, sillä kaikki ovat varattuna. Myöhemmin tajuttiin, että hitot on varattuja kun W myöhemmin itse sanoi, että ketään vaihtareita ei täällä vielä edes ole (paitsi yksi). Onneksi W sanoi, että voi näyttää meille yhden asunnon E-Parkissa, ja suostuimme siihen välittömästi. Toinen kämppä oli mielestämme paljon paljon parempi ja päädyimme, että siihen. Lisäksi meidän vuokra on halvempi, sillä yksi huone on melko pieni ja pimeä ja tunkkainen. Meidän huoneet on taas hyviä ja pienen siivouksen jälkeen myös siistejä :) Tähän kämppään ollaan kyllä ihan tyytyväisiä!
Heti tokana päivänä tunnistin itsessäni koti-ikävän. Onneksi osasin varautua siihen ja luokittelin tunteen täysin normaaliksi ja asiaan kuuluvaksi. Taas kämppikseni taisi kokea kunnon kulttuurishokin ja uhkaili, että varaa lennot takaisin suomeen ihan just. No, se meni ohi, onneksi :)
Nyt ollaan hoidettu kaikkea tarpeellista mitä tässä nyt pitikin: malesialainen liittymä, tarvikkeet kämppään ymym.. Ekana iltana W vei meidät miehensä kanssa syömään katuravintolaan ja tarjosi paikallista ruokaa. Tämän jälkeen kävimme marketissa ostamassa kaikkea tarpeellista ja ruokaa. Ostettiin tosi paljon kaikkea ja oltiin tosi kiitollisia autokyydistä. Käsin emme olisi ikinä saaneet kannettua kaikkea kotiin.  Lisäksi W tutustutti meidät suomalaiseen ttyläiseen vaihtaipoikaan R:ään, joka osottautui aivan mahtavaksi tyypiksi. Saimme häneltä paljon vinkkiä ja mielestämme olemme häirinneet häntä kysymyksillämme enemmän kuin laki sallii. R myös vei meidät tokana päivänä lähimpään ostoskeskukseen, josta emme kuitenkaan ostaneet kuin flipflopit. Ostoskeskuksen kiertämiseen meni niin paljon aikaa ilman vaatteiden sovittamistakin, että päätimme siirtää shoppailut seuraavalle päivälle. Tänään oltiinkin shoppailemassa koko päivän ja mukaan tarttui kaksi ihanaa laukkua, kolme toppia, todella laadukkaat ja ihanat mokkasiinit ja lopuksi myös muovikassillinen hedelmiä :) Olen nyt syönyt täällä tosi paljon hedelmiä ja täytyy sanoa, että on ne täällä mehukkaampia ja ihanampia kuin suomessa. Varsinkin pomelo eroaa valtavasti suomeen tuoduista. Ostarilla söimme kaksi kertaa paikallista ruokaa. Ruoka on muuten täällä tosi halpaa noin 1-2 euroa annos, joten emme tule ikinä kokkaamaan täällä. Meidän hellakin on kaasulla toimiva ja taktisesti päätimme, jättää sen käytön viisaammille käyttäjille. Aamupalaa yleensä syön kämpillä (hedelmiä ja suomesta tuotua ruisleipää !!)
Ainiin heti ekana iltana minua pistivät näkymättömät hyttyset tai kärpäset. Siis ne oikeasti ovat näkymättömiä!! Nyt mun on jaloissa parit halkaisijaltaan n 6cm paukamat. Siltikään en muista laittaa karkotetta.. Täytyis varmaan. Ja nää on lisäksi sellaisia, että paukama muodostuu vasta seuraavan päivän illalla. Kivaa.

Noh, lopettelen nyt. Kommentoikaa ja kysykää!!
p.s. täällä on lämmin (n. 30 varjossa päivällä ja n. 25 yöllä :) )