Taas seuraavan postauksen aika (vai jäiköhän yksi välistä.. ööh). Pääasiassa tämä postaus käsittelee viikonloppua Singaporessa, mutta kerron nyt toki jotakin muutakin, jos jotakin tulee mieleen. Ensinnäkin aika ennen Singaporeen lähtöä oli melko ikävää, sillä olin korkeassa kuumeessa pari päivää ja kaiken lisäksi mahani oli erittäin paljon sekaisin. Kävin jopa lääkärillä, sillä epäilin, että minulla saattaa olla dengue kuume. Lääkäri ei kuitenkaan sanonut joota eikä jaata vaan antoin kouraani kuumetabletteja, kurkkulääkkeitä ja kahta eri vitamiinivalmistetta. Näillä eväillä ja epävarmana kaikesta lompsin kämpille nukkumaan kuumetta pois.Eniten tietysti harmitti se, että Singaporen matka oli minun osaltani vaarassa peruuntua ja lohdullista oli ainoastaan se, että lentoliput olivat halpoja. Onneksi positiivinen ajattelu auttaa tässäkin asiassa ja ihmeparannuin juuri lähtöpäiväksi. Maha vaivasi vielä Singaporessakin, mutta olleksi mukana oli imodiumia ja muutenkaan maha ei rajottanut minua juuri mitenkään.
 |
Tyypillistä Singaporea |
Lähdin siis Singaporeen muiden vaihtareiden kanssa ja ehdin jopa varata dormipaikan samaan hostelliin yhden vaihtariporukan kanssa. Heti ekana iltana kävimme kiertelemässä Singaporen keskustaa, vaikka saavuimme Singaporeen vasta puolen yön jälkeen. Singapore erottautui todella moderniksi Aasian maaksi vilkkaine kaduineen ja hienoine valoineen. Rakastin Singaporea sen täsmällisyyden vuoksi, sillä siellä viisi minuuttia oikeasti tarkoitti viittä minuuttia. Malesiassa viisi minuuttia on noin 15-60 minuuttia. Singaporessa kaikki on järjestyksessä, kaikki on ajateltu loppuun ja perus Aasialaista aivottomuutta ei juuri ollut.
 |
Joen rantaa hostellimme vieressä |
Aamulla heräsimme joskus yhdeksältä, söimme hostellilla tärkkelyspitoisen aamupalan (paahtoleipää, voita ja hilloa - tosi terveellistä taas :/ ) ja suuntasimme kohti Singaporen keskustaa.. Oikeastaan asuimme keskustassa, joten kävelymaksa sinne oli joku viisi suomalaista minuuttia. Päätimme ottaa veneretken kaupunkijokea pitkin, sillä ajattelimme, että näkisimme veneestä melko paljon kaikkea. Lopulta hintaansa nähden se ei ollut lainkaan sen arvoinen ja olisimmekin voineet kävellä rantaa ja nähdä samat asiat yhtälailla siitä. Singaporessa muutenkin oli hyvin kallista varsinkin, kun on jo tottunut, että Malesiassa voi huoletta ostaa kaikkea ja se ei silti maksa paljon mitään.
 |
Taustalla Marina Bay Sands -hotelli |
 |
Esplanadin teatterit. Teatterit on siuunniteltu matkimaan durian nimistä paikallista hedelmää. |
Samana päivänä kävimme kävelemässä Marina Bayn alueella, jossa on paljon hienoja rakennuksia ja kuuluisa Marina Bay Sands hotelli.
 |
Marina Bay Sands ja edessä joku muu hauska rakennus. Marina Bay Sandsin laivanmuotoisella huipulla oli huikeet näköalat. |
Saimme tietää, että hotellin huipulle pääsee 20 SD:llä, mutta on myös joku turisteille rajattu alue, jonne pääsee ilmaiseksi (? kai). Hotelli on tosi upea ja kallis ja tämän huomaa myös hotellin asukeista. Näimme matkalla hyvin hienoja herroja ja rouvia ja nuoria typyjä, joilla oli henkivartijat niiden kauppakassien kanssa. Hotellin huipulla oli myös Spa ja hieno kylpylä hotellin asukkaille. Lähdimme etsimään ilmaista aluetta ja luulimmekin löytäneemme. Vietimme siinä melko kauan aikaa välillä tiuskien: ''Miksi noiden asukkien täytyy tänne raahautua, kun niillä on muuallakin niin paljon tilaa. Jättäisivät turisteillle tarjoitetun ilmaisen alueen rauhaan''.. Lopulta meille selvisi, että ME olimme niiden alueella :) Hups. No mutta lähdimme sitten pois, iloisina ilmaisesta saavutuksesta ja toisaalta pettyneinä, emme päässeet salakavalasti hipsimään kylpyläalueelle. Ei ihmiselle mikään riitä. :)
 |
Marina Bay Sandsin korkeuksilla |
 |
Hienot näkymät, kamera ei valitettavasti pysty kaikkea välittämään. |
 |
Tuon rakennuksen väri muuttui jatkuvasti. |
Lauantaina mentiin Universal Studiosin huvipuistoon, mikä osoittautuikin koko matkan kohokohdaksi. Universal oli niin upea, että voin suositella sitä ehdottomasti kaikille, varsinkin jos tykkää piirretyistä ja leffoista muutenkin. Universal oli niin hienosti toteutettu, että olin ihan ällistynyt koko päivän ajan!! Tykkäsin rakennetusta ympäristöstä, laitteista ja eniten tunnelmasta. Kaikkein vaikuttavin oli Transformers-laite, jossa ideana oli ihmis joukko, joiden piti pelastautua ja siirtyä paikasta A paikkaan B. Laitteessa istutaan lentävään sukkulaan ja siitä matka lähtee. Ensinnäkin rata oli 3D, joten kaikki kimppuumme hyökkäävät decepticonit olivat aivan naaman edessä ja sukkula elehti radallaan elokuvan mukaan ja oli todella todentuntuinen. Sanotaankos, että kokemus oli sama kuin olisit joutunut keskelle Transformers elokuvan toimintakohtausta ja olet siinä elokuvassa ja kaikki tapahtuu sinulle.. Aivan uskomatonta, en edes osaa selittää, se on koettava :) Ai niin, tuli siinä yhden decepticonin ''öljyt'' (=vettä) naamalle, kun Optimus sahasi sen kahtia pelastaessaan meitä sen kynsistä. Toinen decepticon kyllä ehti ottaa konepellistä kii ja heitti meidät johonkin hevon kuuseen, joten (onneksi) matkamme määränpäähän piteni :) Edelleen, kaikki oli niiiiiiiin todentuntuista..
 |
Universalin porteilla, hyvät alkuvibat :) |
 |
Uudet kamut |
 |
Apua! |
 |
Muumio ei syönyt minua |
 |
Pelastuin myös pahoilta decepticoneilta |
 |
Kävin Shrekin suolla kyläilemässä. |
Universalin jälkeen lähdimme väsyneinä mutta iloisina etsimään baaria, jossa Singapore Sling drinkki on alunperin saanut alkunsa. Muutamien ponnistelujen jälkeen löysimmekin paikan ja tilasimme yhdet Singapore Slingit. Olivat hyviä, mutta tosi kalliita, noin 30 SD. Noh, tämä oli taas sellainen must-juttu, joten ei auta.. Muutenkin baari oli tosi hieno: bändi ja tosi tunnelmallinen ympäristö :) oli sen arvoista!
 |
Singapore Sling siinä samaisessa baarissa, jossa se kauan sitten on kehitetty :) |
Seuraavana päivänä oli taas paljon suunnitelmia, sillä halusimme käydä Botanical Gardenissa ja Night Safarilla. Botanical Garden oli todella miellyttävä paikka, hienoine palmuineen ja kasveineen. Nomista teemaltaan erilaisista tarhoista eniten jäivät mieleen sademetsäalue, orkideatarha ja lääkekasvien tarha. Orkideatarha oli tosi kaunis, lääkekasvit olivat mielenkiintoisia ja sademetsäalue muuten vaan vaikuttava. Harmikseni en voinut ottaa kuvia, sillä kameran akku oli yön yli latautumassa ja jäi samaan paikkaan kun lähdin hostellilta. Taas onneksi vaihtarikaverini on innokas kuvaaja ja valokuvasikin paljon minunkin puolesta :) Niin ja lääkekasvit oli hauskoja, kun kylteistä pystyi lukemaan, että mihin vaivaan niitä voi käyttää.. Ja siis oli siellä kasvia vaivaan ja toiseen (mm. lapsettomuuden hoitoon, sisäisiin verenvuotoihin, hiustenlähtöön ymym).
 |
Palmutarha. Pasille kiitos kuvista! |
 |
Sademetsä keskellä Singaporea. |
 |
Orkideatarha. |
 |
Orkideatarha. |
Loppupäivänä kävimme Orchad Roadilla, joka on kuuluisa ostoskeskuskatu. Tarkoituksenamme oli vaan käydä katsomassa, mistä on kyse ja siksi me ei shoppailtu mitään. Niin ja kalliiksi olisi tullut, sillä valtaosa kaupoista olivat Chanelia, Jimmy Chota, Pradaa, Bvlgaria, Givenchya jne.. Kamerakaupoista yritin kysellä Kameroiden hintoja, mutta totesin, että Penangilla löytyy halvemmalla.
Kun alkoi pimetä suuntasimme Night Safarille, jossa katsoimme eläinshown ja sitten lähdimme Yösafarijunaan. Oli kyllä hauska nähdä leijonia, tiikereitä, kirahveja ja norsuja melko lähietäisyydeltä ja niin, että ne eivät olleet missään häkeissä vaan meidät erotti vaan vallihauta. No tiikerin välissä oli kyllä myös pleksilasi niin ettei se voinut nähdä meitä.
Lopuksi tuli käytyä myös G-max Reverse Bungy -laitteessa, joka on Singaporen keskustassa. Oli ihan mieletön, pakko myöntää. Hieno lopetus matkalle! Jos joku ei tiedä mikä tuo on, niin youtubeen hakusanat: Gmax reverse bungy. Laite ei ole heikoille :D
Vielä aamulla ennen lähtöä takaisin Penangille kävimme vilkaisemassa Singaporen Chinatown- ja Little India -alueet. Ihan jees, kävimme hindulaisessa, buddhalaisessa ja kiinalaisessa temppelissa, ruokailtiin ja lähdimme kiireellä lentoasemalle. Check in tuli tehtyä suomalaiset viisi minuuttia ennen sen sulkeutumista, että aika tiukille meni :) Matkan aikana huomasin, että rakastan mennä metrolla. Jotenkin se on niin helppoa, vaivatonta ja nopeaa. Tällaiselle ihmiselle, jolla ei ole minkäänlaista suuntavaistoa se on oikeasti tosi kätevä tapa liikkua, I like! Lopuksi voisin todeta, että Singapore voisi olla jopa sellainen maa, jossa olisi kivaa asua. Asumiseen ei ole lainkaan kallis Suomeen verrattuna ja on muutenkin ihana kaupunkivaltio, josta löytyy kaikki. Taas vaihtarielämä on parempaa Penangilla ja olin tosi iloinen päästessäni taas takaisin tänne.
p.s. Laitan lisää kuvii FB:hen, kun en nyt tähän jaksa..
Haha, tais olla vähän hurjempi laite kun se missä me huudettii powerparkissa :D kuullostaa tosi kivalta reissulta, kateus iski!
VastaaPoistaSiis se ei ollu fyysisesti yhtä hurja kuin Power Parkin vaan henkisesti :) Oli vaan visuaalisesti niin vaikuttava..
VastaaPoista